Jäljestäminen alkaa alkumakuulta

Jälkikokeessa ja miksei käytännön jäljestyksessäkin ensi metrit ovat tärkeitä, koska kokeessa ensimmäiset kymmenen metriä eli ns. ohjausalue on ainoa paikka missä ohjaajalla on lupa vaikuttaa koiran toimintaan - ohjausalueen päätyttyä se on ehdottomasti kiellettyä ja vaikuttaa koiran arvosteluun. Tämän alueen merkitystä ei voi liikaa korostaa, siinä ohjaaja antaa koiralle tehtävän ja valmiudet suoritukseen - huolimaton alku voi vaikuttaa koiran suoritukseen ja voi joissakin tilanteissa olla osasyynä koiran poistumiseen jäljeltä aina hukkiin ja keskeytykseen asti.

 Arvostelemieni yli kolmen ja puolensadan koiran ja ohjaajan joukossa on ollut monenlaista alottajaa ja alotustapaa. Jotkut vain laskevat koiransa alkumakuun ja jäljen tuntumaan ja olettavat että koira itse tietää mitä tehdä - joskus siinä onnistutaan ja joskus ei. Pahimmillaan koira lähtee täyttä vauhtia sivuun jäljestä aivan välittömästi ohjausalueen päätyttyä ja selvä on että tehtävänanto on epäonnistunut. .Jotkut koirat todellakin tietävät ja ovat lähdössä jäljelle sellaisella kiihkolla, että omistajalla on täysi työ hillitä koiran menohaluja jarruttamalla meno edes kutakuinkin kohtuulliseksi. Jotkut osoittavat koiralle alkumakuun ja sen jälkeen johdattelevat koiran jälkeä pitkin ohjausalueen päähän, mutta jonkin verran löytyy ohjaajia jotka rauhoittavat koiransa istumaan alkumakuun tuntumaan, tekevät  harjoituksissakin toistuvat aloitusrituaalit ja lähettävät koiransa matkaan - usein hyvällä tuloksella

Alkumakuu on ensimmäinen arvosteltava kohde ja se piste tulee siitä että koira noteeraa ja vähintään nuuhkaisee alkumakausta. Olen ollut rotumestaruusmejässä oppaana kun kahden parhaimman koiran välille ei löytynyt muuta eroa kuin se miten koira tuotiin alkumakuulle, joten siinä kohden huolellisuus kannatti tuoden koiralle rotumestaruuden. Omakohtaisesti olen ohjaajana ollut mäyräkoirien ja terriereiden vesiriistakokeen jäljestysosiolla jossa huolellinen tehtävänanto koiralle pelasti koko tilanteen.  Vesiriistakokeen jälki on 150 metrinen linnulla tehty laahausjälki. Lajin konkareiden neuvojen mukaisesti otan lähdössä olleet linnunsulat käteeni ja näytän ja haistatan niitä koiralle vähintään kymmenen sekunnin ajan, jotta koira varmasti ymmärtäisi mitä siltä sinä päivänä odotan. Tämän jälkeen ohjasin koiran liikkeelle ja laskin jälkiliinan täyteen mittaan - siinä vain sattui ohjausalueen päässä olemaan jäniksenpoika joka lähti juoksemaan tilanteesta pois. Koira pysähtyi paikassa josta jänis lähti, teki puolen metrin tarkistuksen ja ilman eri kehoitusta palasi jäljelle ja jatkoi suoraan linnulle saaden osiosta kuusi pistettä mikä on maksimit kun koira jäljestää liinassa.
Ihan ykköspalkinnolle ei vesityöskentelyn takia päästy, mutta suoritus vahvisti käsitystäni siitä miten tärkeä on selvästi koiralle osoittaa mitä sitä tänään pyydetään tekemään.

Selvä on että kaikki koirat eivät kaipaa ohjausta alussa. On kuitenkin  niin  pieni vaiva tehdä aloitus huolella ja samoja rutiineja noudattaen,  että en näe mitään syytä olla tekemättä sitä. Ainakin vaivanpalkkana on se alkumakuun piste ja mahdollisia lisäpisteitä siitä että koira jäljestää huolellisemmin.

Jäljestyskausi lopuillaan

Taas on yksi jäljestyskausi lopuillaan. Mikäli Kennelliiton tapahtumakalenteria on uskominen, niin vielä yksi koe Espoossa on järjestämättä. Vielä ei ole aika tehdä tarkempia tilastoja kaudesta, kun läheskään kaikkia tuloksia ei ole vielä kirjattu jalostustietokantaan, mutta jotain omakohtaisia tuntemuksiani kaudesta voin jo nyt sanoa.

Kausi on ollut ylivoimaisesti työteliäin tuomariurani aikana - tunnetusti olen huono kieltäytymään ja niin koetoimikunnat saivat ylipuhutuksi minut tuomariksi jopa 21 kokeeseen ja nyt kauden päätyttyä kokonaisarvostelumäärä on sopiva tasaluku, eli 120 koiraa.

Ensimmäinen mielikuva joka kaudesta tulee mieleen on se että varsinkin alkukaudesta AVO-koirat olivat poikkeuksellisen hyviä ja valmiita.  Tilastohirmuna tässä nopeasti tietokannasta vertasin tätä kautta kaikkiin arvostelemiini koiriin ja avoykkösprosentti tänä vuonna oli toistakymmentä prosenttia  suurempi kuin kaikkien vuosien keskiarvo ja yli kaksikymmentä prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.  Mejässä homma menee sykleittäin - vanhoja konkareita lopettelee ja lajiin tulee uusia harrastajia joilla kestää hetken aikaa sisäänajo lajiin. Kokeneet harrastajat tuovat koiran valmiina kokeisiin ja harvemmin avoluokassa kahta starttia kauempaa viihtyvät. Mielessä on välillä käynyt että joskus vain voisi koiran kehityksen kannalta rakentavampaa tahkota sitä avoluokkaa hiukan pitempään, sillä  voittajaluokka on koiralle selvästi vaativampi, eikä aikaraja ja pisteytettävät tapahtumat useastikaan anna kovinkaan suuria virheitä anteeksi.

Uusia rotuja mejärotuihin tulee joka vuosi lisää. Viime vuonna sain arvostella rotunsa ensimmäisen jäljestävän Picardienpaimenkoiran ja tänä vuonna arvostelemastani Cane Corsosta tuli rotunsa ensimmäinen JVA - silti ylivoimaisesti suurin osa kokeissa olevista koirista tulee vanhoista perinteisistä mejäroduista, noutajista, spanieleista, mäyräkoirista ja terriereistä.

Tänä vuonna minulla oli kunnia toimia nuorempana tuomarina SM-MEJÄ karsintakokeessa Virroilla. Kokemuksena hyvin hieno kokemus nähdä kerralla piiriensä mestareita ja kokeen ylituomaria ei käynyt kateeksi kun joutui  kolmesta tasapisteissä olleestä koirakosta päättämään kaksi finalistia.

Ensi kesäksi olisi tarkoitus hellätä hiukkasen, mutta vain vähän - kalenterista taitaa taas löytyä viitisentoista merkintää. Sitä odotellessa hiukan metsästetään - hirvestyskausi on täällä etelässä jo liki puolessa välissä ja nelipiikkinen sonni jo koristaa allekirjoittaneen kaatotilastoa. Edessä vielä hirvijahdin päätyttyä mm. villisika ja ilvesjahti ja pienpetojen luolapyyntiä liki mejäkauden alkuun saakka. Eikä sitä koskaan tiedä milloin tulee käytännön jäljestystilanne eteen ...

PS. Sen verran vielä piti mainita että pieniä MEJÄ-tilastotietoja voi kommenttikentässä kysellä - tietokannassa on kaikki koetulokset vuoden -88 jäljeen. Toteutan niitä kunhan vain ne eivät ole liian hankalia tai sisällä mitään turhan yksilöivää (esim. tuomarikohtaisia tietoja - en todellakaan aio kertoa millä tuomarilla on suurin ja millä pienin ykkösprosentti :D)

Maastokartat Sports Trackeriin - maksullinen Premium-versio

Jo aikoinani kehumastani Sports Tracker -sovelluksesta on tullut nyt Androidille ja iPhoneille maksullinen Premium-versio joka tuo mukanaan kunnolliset maanmittauslaitoksen maastokartat. Jo vanha Sports Tracker oli loistosovellus metsässä kuljetun jäljen tallentamiseen, jakamiseen ja tutkimiseen. Sovellus tukee myös sykevyötä, joten suorituksiin tallentuu myöskin syketieto, joka auttaa seuraamaan kunnon kehittymistä tai vaihtoehtoisesti maaston vaativuutta.

Maastokartta-aineisto ei ole mitään mullistavaa - kartat ovat hyvin samanlaatuisia kuin  mitkä saa käyttöönsä Oruxmapsilla  ja kartat.hylly.org:n ilmaisaineistolla tai maksullisella karttaselain-sovelluksella.  Sovelluksen käyttöönotto on kertaluokkaa helpompaa kuin garminin karttaimagen asennus Oruxmapsiin ja 24,99 euron vuosilisenssi on hinnaltaan kertaluokkaa huokeampi kuin karttaselaimen 39,99 vuosilisenssi.

Valinta Oruxmapsin, Sports Trackerin ja Karttaselaimen välillä on hyvin pitkälle siitä onko valmis maksamaan käyttöönoton helppoudesta ja selkeämmästä ja helpommasta käyttöliittymästä:

- Oruxmaps on ilmainen, mutta käyttöönotto on peruskäyttäjälle selvästi työläämpi. Karttojen käytöstä ei myöhemminkään tule tiedonsiirtokuluja (jos ei ole puhelimessa isoa datapakettia.) Sovellus ei ole maailman selkein käyttöliittymältään.

- Sports Tracker Premium on keskihintainen - sovellus on kehitetty lähinnä urheilusuoritusten tallentamiseen ja seurantaan ja tilastointiin - sovellus on hyvin helppokäyttöinen ja premium-version maastokartat tekevät siitä hyvin houkuttelevan vaihtoehdon.

- Karttaselaimessa pääpaino on karttojen lisäksi siinä että se tukee huokeita paikantimia, jollaisen voi virittää vaikka koiran liiviin tai kaulapantaan jos mieli ei tee käyttää satoja euroja kaupalliseen koirapantaan.