torstai 30. lokakuuta 2014

Jäljestäminen alkaa alkumakuulta

Jälkikokeessa ja miksei käytännön jäljestyksessäkin ensi metrit ovat tärkeitä, koska kokeessa ensimmäiset kymmenen metriä eli ns. ohjausalue on ainoa paikka missä ohjaajalla on lupa vaikuttaa koiran toimintaan - ohjausalueen päätyttyä se on ehdottomasti kiellettyä ja vaikuttaa koiran arvosteluun. Tämän alueen merkitystä ei voi liikaa korostaa, siinä ohjaaja antaa koiralle tehtävän ja valmiudet suoritukseen - huolimaton alku voi vaikuttaa koiran suoritukseen ja voi joissakin tilanteissa olla osasyynä koiran poistumiseen jäljeltä aina hukkiin ja keskeytykseen asti.

 Arvostelemieni yli kolmen ja puolensadan koiran ja ohjaajan joukossa on ollut monenlaista alottajaa ja alotustapaa. Jotkut vain laskevat koiransa alkumakuun ja jäljen tuntumaan ja olettavat että koira itse tietää mitä tehdä - joskus siinä onnistutaan ja joskus ei. Pahimmillaan koira lähtee täyttä vauhtia sivuun jäljestä aivan välittömästi ohjausalueen päätyttyä ja selvä on että tehtävänanto on epäonnistunut. .Jotkut koirat todellakin tietävät ja ovat lähdössä jäljelle sellaisella kiihkolla, että omistajalla on täysi työ hillitä koiran menohaluja jarruttamalla meno edes kutakuinkin kohtuulliseksi. Jotkut osoittavat koiralle alkumakuun ja sen jälkeen johdattelevat koiran jälkeä pitkin ohjausalueen päähän, mutta jonkin verran löytyy ohjaajia jotka rauhoittavat koiransa istumaan alkumakuun tuntumaan, tekevät  harjoituksissakin toistuvat aloitusrituaalit ja lähettävät koiransa matkaan - usein hyvällä tuloksella

Alkumakuu on ensimmäinen arvosteltava kohde ja se piste tulee siitä että koira noteeraa ja vähintään nuuhkaisee alkumakausta. Olen ollut rotumestaruusmejässä oppaana kun kahden parhaimman koiran välille ei löytynyt muuta eroa kuin se miten koira tuotiin alkumakuulle, joten siinä kohden huolellisuus kannatti tuoden koiralle rotumestaruuden. Omakohtaisesti olen ohjaajana ollut mäyräkoirien ja terriereiden vesiriistakokeen jäljestysosiolla jossa huolellinen tehtävänanto koiralle pelasti koko tilanteen.  Vesiriistakokeen jälki on 150 metrinen linnulla tehty laahausjälki. Lajin konkareiden neuvojen mukaisesti otan lähdössä olleet linnunsulat käteeni ja näytän ja haistatan niitä koiralle vähintään kymmenen sekunnin ajan, jotta koira varmasti ymmärtäisi mitä siltä sinä päivänä odotan. Tämän jälkeen ohjasin koiran liikkeelle ja laskin jälkiliinan täyteen mittaan - siinä vain sattui ohjausalueen päässä olemaan jäniksenpoika joka lähti juoksemaan tilanteesta pois. Koira pysähtyi paikassa josta jänis lähti, teki puolen metrin tarkistuksen ja ilman eri kehoitusta palasi jäljelle ja jatkoi suoraan linnulle saaden osiosta kuusi pistettä mikä on maksimit kun koira jäljestää liinassa.
Ihan ykköspalkinnolle ei vesityöskentelyn takia päästy, mutta suoritus vahvisti käsitystäni siitä miten tärkeä on selvästi koiralle osoittaa mitä sitä tänään pyydetään tekemään.

Selvä on että kaikki koirat eivät kaipaa ohjausta alussa. On kuitenkin  niin  pieni vaiva tehdä aloitus huolella ja samoja rutiineja noudattaen,  että en näe mitään syytä olla tekemättä sitä. Ainakin vaivanpalkkana on se alkumakuun piste ja mahdollisia lisäpisteitä siitä että koira jäljestää huolellisemmin.




tiistai 28. lokakuuta 2014

Jäljestyskausi lopuillaan

Taas on yksi jäljestyskausi lopuillaan. Mikäli Kennelliiton tapahtumakalenteria on uskominen, niin vielä yksi koe Espoossa on järjestämättä. Vielä ei ole aika tehdä tarkempia tilastoja kaudesta, kun läheskään kaikkia tuloksia ei ole vielä kirjattu jalostustietokantaan, mutta jotain omakohtaisia tuntemuksiani kaudesta voin jo nyt sanoa.

Kausi on ollut ylivoimaisesti työteliäin tuomariurani aikana - tunnetusti olen huono kieltäytymään ja niin koetoimikunnat saivat ylipuhutuksi minut tuomariksi jopa 21 kokeeseen ja nyt kauden päätyttyä kokonaisarvostelumäärä on sopiva tasaluku, eli 120 koiraa.

Ensimmäinen mielikuva joka kaudesta tulee mieleen on se että varsinkin alkukaudesta AVO-koirat olivat poikkeuksellisen hyviä ja valmiita.  Tilastohirmuna tässä nopeasti tietokannasta vertasin tätä kautta kaikkiin arvostelemiini koiriin ja avoykkösprosentti tänä vuonna oli toistakymmentä prosenttia  suurempi kuin kaikkien vuosien keskiarvo ja yli kaksikymmentä prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin.  Mejässä homma menee sykleittäin - vanhoja konkareita lopettelee ja lajiin tulee uusia harrastajia joilla kestää hetken aikaa sisäänajo lajiin. Kokeneet harrastajat tuovat koiran valmiina kokeisiin ja harvemmin avoluokassa kahta starttia kauempaa viihtyvät. Mielessä on välillä käynyt että joskus vain voisi koiran kehityksen kannalta rakentavampaa tahkota sitä avoluokkaa hiukan pitempään, sillä  voittajaluokka on koiralle selvästi vaativampi, eikä aikaraja ja pisteytettävät tapahtumat useastikaan anna kovinkaan suuria virheitä anteeksi.

Uusia rotuja mejärotuihin tulee joka vuosi lisää. Viime vuonna sain arvostella rotunsa ensimmäisen jäljestävän Picardienpaimenkoiran ja tänä vuonna arvostelemastani Cane Corsosta tuli rotunsa ensimmäinen JVA - silti ylivoimaisesti suurin osa kokeissa olevista koirista tulee vanhoista perinteisistä mejäroduista, noutajista, spanieleista, mäyräkoirista ja terriereistä.

Tänä vuonna minulla oli kunnia toimia nuorempana tuomarina SM-MEJÄ karsintakokeessa Virroilla. Kokemuksena hyvin hieno kokemus nähdä kerralla piiriensä mestareita ja kokeen ylituomaria ei käynyt kateeksi kun joutui  kolmesta tasapisteissä olleestä koirakosta päättämään kaksi finalistia.

Ensi kesäksi olisi tarkoitus hellätä hiukkasen, mutta vain vähän - kalenterista taitaa taas löytyä viitisentoista merkintää. Sitä odotellessa hiukan metsästetään - hirvestyskausi on täällä etelässä jo liki puolessa välissä ja nelipiikkinen sonni jo koristaa allekirjoittaneen kaatotilastoa. Edessä vielä hirvijahdin päätyttyä mm. villisika ja ilvesjahti ja pienpetojen luolapyyntiä liki mejäkauden alkuun saakka. Eikä sitä koskaan tiedä milloin tulee käytännön jäljestystilanne eteen ...

PS. Sen verran vielä piti mainita että pieniä MEJÄ-tilastotietoja voi kommenttikentässä kysellä - tietokannassa on kaikki koetulokset vuoden -88 jäljeen. Toteutan niitä kunhan vain ne eivät ole liian hankalia tai sisällä mitään turhan yksilöivää (esim. tuomarikohtaisia tietoja - en todellakaan aio kertoa millä tuomarilla on suurin ja millä pienin ykkösprosentti :D)


Maastokartat Sports Trackeriin - maksullinen Premium-versio

Jo aikoinani kehumastani Sports Tracker -sovelluksesta on tullut nyt Androidille ja iPhoneille maksullinen Premium-versio joka tuo mukanaan kunnolliset maanmittauslaitoksen maastokartat. Jo vanha Sports Tracker oli loistosovellus metsässä kuljetun jäljen tallentamiseen, jakamiseen ja tutkimiseen. Sovellus tukee myös sykevyötä, joten suorituksiin tallentuu myöskin syketieto, joka auttaa seuraamaan kunnon kehittymistä tai vaihtoehtoisesti maaston vaativuutta.

Maastokartta-aineisto ei ole mitään mullistavaa - kartat ovat hyvin samanlaatuisia kuin  mitkä saa käyttöönsä Oruxmapsilla  ja kartat.hylly.org:n ilmaisaineistolla tai maksullisella karttaselain-sovelluksella.  Sovelluksen käyttöönotto on kertaluokkaa helpompaa kuin garminin karttaimagen asennus Oruxmapsiin ja 24,99 euron vuosilisenssi on hinnaltaan kertaluokkaa huokeampi kuin karttaselaimen 39,99 vuosilisenssi.

Valinta Oruxmapsin, Sports Trackerin ja Karttaselaimen välillä on hyvin pitkälle siitä onko valmis maksamaan käyttöönoton helppoudesta ja selkeämmästä ja helpommasta käyttöliittymästä:

- Oruxmaps on ilmainen, mutta käyttöönotto on peruskäyttäjälle selvästi työläämpi. Karttojen käytöstä ei myöhemminkään tule tiedonsiirtokuluja (jos ei ole puhelimessa isoa datapakettia.) Sovellus ei ole maailman selkein käyttöliittymältään.

- Sports Tracker Premium on keskihintainen - sovellus on kehitetty lähinnä urheilusuoritusten tallentamiseen ja seurantaan ja tilastointiin - sovellus on hyvin helppokäyttöinen ja premium-version maastokartat tekevät siitä hyvin houkuttelevan vaihtoehdon.

- Karttaselaimessa pääpaino on karttojen lisäksi siinä että se tukee huokeita paikantimia, jollaisen voi virittää vaikka koiran liiviin tai kaulapantaan jos mieli ei tee käyttää satoja euroja kaupalliseen koirapantaan.


maanantai 5. toukokuuta 2014

... lisää tilastoja

Tässä vielä ne lupaamani rotukohtaiset starttimäärät viime vuodelle. Vanhat "mejärodut" jylläävät kärjessä yhä, mutta uusia rotuja tulee joka vuosi lisää.

+-----------------------------------+-------+
| rotu                              | määrä |

+-----------------------------------+-------+
| labradorinnoutaja                 |   607 |
| cockerspanieli                    |   379 |
| novascotiannoutaja                |   272 |
| kk. Mäyräkoira                    |   232 |
| lk. Mäyräkoira                    |   219 |
| englanninspringerspanieli         |   186 |
| kultainennoutaja                  |   180 |
| pk. Mäyräkoira                    |   154 |
| sileäkarvainen noutaja            |   154 |
| parson jackrussellinterrieri      |    81 |
| walesinspringerspanieli           |    80 |
| pk. Kääpiömäyräkoira              |    65 |
| fieldspanieli                     |    43 |
| jackrusselinterrieri              |    43 |
| espanjanvesikoira                 |    38 |
| rhodesiankoira                    |    37 |
| lk. Kääpiömäyräkoira              |    36 |
| kk. Kääpiömäyräkoira              |    35 |
| kiharakarvainen noutaja           |    33 |
| kooikerhondje                     |    32 |
| clumberinspanieli                 |    19 |
| tanskandoggi, musta ja harlekiini |    18 |
| basset fauve de bretagne          |    18 |
| grand basset griffon vendéen      |    17 |
| baijerinvuoristovihikoira         |    16 |
| airedalenterrieri                 |    16 |
| borderterrieri                    |    14 |
| amerikancockerspanieli            |    13 |
| rottweiler                        |    13 |
| saksanpaimenkoira                 |    11 |
| saksanmetsästysterrieri           |    11 |
| petit basset griffon vendeen      |    11 |
| lapinporokoira                    |    11 |
| chesapeakelahdennoutaja           |    10 |
| länsisiperianlaika                |     9 |
| irlanninvesispanieli              |     8 |
| tanskandoggi, sininen             |     8 |
| viiriäiskoira                     |     8 |
| sk. Kettuterrieri                 |     7 |
| jämtlanninpystykorva              |     7 |
| tervuen                           |     7 |
| landseer                          |     7 |
| itäsiperianlaika                  |     7 |
| kk. Kaniinimäyräkoira             |     7 |
| suursnautseri, musta              |     7 |
| karkeak Saksanseisoja             |     6 |
| harmaa norjanhirvikoira           |     6 |
| barbet                            |     6 |
| keeshond/wolfspitz                |     5 |
| australianpaimenkoira             |     5 |
| alpenländische dachsbracke        |     5 |
| suomenlapinkoira                  |     5 |
| irlanninterrieri                  |     5 |
| villakoira, iso, harmaa ja aprik  |     5 |
| skotlanninterrieri                |     5 |
| pumi                              |     5 |
| hovawart                          |     5 |
| cairnterrieri                     |     4 |
| bordercollie                      |     4 |
| pitkäkarvainen collie             |     4 |
| pk. Kaniinimäyräkoira             |     4 |
| dreeveri                          |     4 |
| schipperke                        |     4 |
| hollanninpaimenkoira, pitkäk      |     4 |
| venäläis-eurooppalainen laika     |     4 |
| beagle                            |     4 |
| grosspitz, musta ja ruskea        |     4 |
| saukkokoira                       |     3 |
| sussexinspanieli                  |     3 |
| basset hound                      |     3 |
| bourbonnaisinseisoja              |     3 |
| tanskandoggi, keltainen ja tiikeri|     3 |
| lyhytk Saksanseisoja              |     3 |
| kk. Kettuterrieri                 |     3 |
| groenendael                       |     3 |
| vamerikanakita                    |     3 |
| owczarek podhalanski              |     2 |
| welsh corgi cardigan              |     2 |
| pitkäk Saksanseisoja              |     2 |
| beauceron                         |     2 |
| pinseri                           |     2 |
| amerikanvesispanieli              |     2 |
| australiankelpie                  |     2 |
| karjalankarhukoira                |     2 |
| mittelspitz, musta ja ruskea      |     2 |
| lancashire heeler                 |     2 |
| etelävenäjänpaimenkoira           |     2 |
| welsh corgi pembroke              |     2 |
| stabyhoun                         |     2 |
| shetlanninlammaskoira             |     2 |
| irlanninsusikoira                 |     2 |
| villakoira, iso, musta ruskea ja v|     2 |
| lagotto romagnolo                 |     2 |
| akita                             |     1 |
| vehnäterrieri                     |     1 |
| brasilianterrieri                 |     1 |
| spinone                           |     1 |
| schapendoes                       |     1 |
| dogo argentino                    |     1 |
| siperianhusky                     |     1 |
| grand griffon vendeen             |     1 |
| skyenterrieri                     |     1 |
| berninpaimenkoira                 |     1 |
| mudi                              |     1 |
| picardienpaimenkoira              |     1 |
| bracco italiano                   |     1 |
| suomenajokoira                    |     1 |
| länsigöötanmaanpystykorva         |     1 |
+-----------------------------------+-------+


lauantai 3. toukokuuta 2014

Uusi kausi alkaa

Kevät kun on ollut ainakin lumien lähdön suhteen ennätysaikainen, niin sormia on syyhyttänyt jo pidemmän aikaa päästä metsään arvioimaan koirakkojen toimintaa jäljestettäessä haavoittunutta hirvieläintä. Vihdoin ja viimein uusi kausi alkaa huomenaamulla, päivä on käytetty varusteiden esiinkeräämiseen ja käyttökuntoon laittamiseen. Vähän vielä päivitettyjä tilastotietoja menneestä kaudesta:

Vuosi on ollut ennätyksellinen 3363 startilla ja 328 kokeella. Starteista 1465 on ollut AVO-luokassa ja 1898 VOI-luokassa.

Starttien kasvumäärä on ollut vakaata, mutta koemäärät ovat kasvaneet suhteessa huomattavasti starttimääriä enemmän. Tämä kertoo hyvin pitkälle kokeiden pienenemisestä. Noista 328 kokeesta 134 oli yhden tuomarin koetta, 124 kahden tuomarin, 39 kolmen tuomarin, 20 neljän tuomarin, 7 viiden tuomarin, 3 kuuden tuomarin ja yksi jopa seitsemän tuomarin koe.


 vuosi  kokeita      startteja

 2007       189       2329
 2008       225       2810
 2009       263       3214
 2010       277       3196
 2011       280       3153
 2012       288       3105
 2013       328       3363


AVO-luokan tulosjakauma oli seuraavanlainen:

AVO- 57 3,89%
AVO0 441 30,10%
AVO1 460 31,40%
AVO2 272 18,57%
AVO3 235 16,04%


ja VOI:n vastaava jakauma:

VOI- 76 4,00%
VOI0 261 13,75%
VOI1 1032 54,37%
VOI2 375 19,76%
VOI3 154 8,11%

Ykköstulosten määrästä varsinkin VOI-luokassa puhutaan aina paljon, joten tarkastellaan niitä hiukan tarkemmin. VOI1 tulos saavutettiin 1032 kertaa 411 koiran toimesta, joten VOI1 saaneet koirat saavuttivat keskimäärin 2.51 ykköstä per koira. VOI-luokassa viimevuonna startannut kaikenkaikkiaan 616 koiraa. Koirista 38 on saanut vuoden aikana vähintään 6 ykköstulosta. Tämä 6% kärki on saanut jaetuista ykköstuloksista 27%. Syynä tähän on hyvin pitkälle se että joissakin piireissä tulostaso on niin korkea että piirinmestaruuskilpailuun päästäkseen koiran pitää saada monta huipputulosta. 

Viidenkymmenen pisteet huipputulos  saavuttiin  viime vuonna 26 kertaa ja sen sai 24 koiraa. 

Nyt saa tylsät tilastotiedot riittää, huomisen varusteet on levitetty valmiiksi esille pakkaamista varten. Lopuksi vielä muistutan Mejä-Ylituomarit ry:n erinomaisesta portaalista osoitteessa http://www.meja.fi/ - sieltä löytyy kaikki tarvittava ensikertalaisenkin lajiin perehtymiseksi. 

Tervetuloa lajiin mukaan! Tätä tehdään tosissaan, muttei totisena.

ps. Ai niin, yks varustevinkki vielä tähän loppuun ja kuten hirveän usein. niin nytkin kyse on alunperin armeijan sotilaskäyttöön suunnittelemasta varusteesta. Kyse on niinkin yksinkertaisesta härpättimestä kuin jenkkiarmeijan m-1950 henkseleistä jotka koukkukiinnikkeisinä ovat sekä helposti irrotettavat että samalla pysyvät kunnolla kiinni. Koukut on helpointa kiinnittää vyölenkkeihin. Kaksipistekiinnitys takaa hyvän jouston myös kyykistäessä.